Vanhankylänniemen saunarakennus

Vanhankylänniemen saunarakennus

SaunaMax lähti yhdessä arkkitehtiopiskelija Tanja Yli-Kyynyn kanssa ideoimaan saunarakennusta käynnissä olevaan tarjouskilpailuun uuden saunarakennuksen tekemisestä Järvenpään Vanhankylänniemeen. Nykyinen sauna on kulahtanut ja muutenkin arkkitehtuuriltaan ja saunakokemukseltaan vaatimaton. On selvää että uuden saunan tulee edustaa selkeästi parempaa saunakokemusta sekä näyttävämpää arkkitehtuuria.

 

Valitettavan usein hienotkin saunat suunnitellaan aivan muiden tilojen ja seikkojen kuin itse saunomisen ehdoilla. Saunakokemus käsittää niin monta muutakin asiaa kuin itse löylyhuoneen. Kyse on kokonaisvaltaisesta elämyksestä joka alkaa jo rakennusta lähestyttäessä. Suunnittelussa tulee huomioida oleskelutilat, näkymät niistä, mukavan suojaisat pukutilat sekä pesuhuone joka kytkee luontevasti pukutilat ja löylyn toisiinsa. Löylyhuoneessa pitää lisäksi ajatella näkymää ulos, lauteille astumista sekä mahdollisuuksia nauttia erilaisista löylyistä oman mieltymyksen mukaan. Tämä voidaan mahdollistaa rakentamalla tilan ja lauteiden muoto siten että sieltä löytyy erilaisia paikkoja erilaisista löylyistä nauttiville. Valaistus on mietittävä huolella jotta löylylle ominainen hämyinen tunnelma säilyy ja jotta tilassa kulkeminen on silti turvallista ja luontevaa.

 

Rakennuksen suunnitelman sydän, “Tuulimylly sauna”, on työnimensä mukaisesti saanut inspiraationsa Vanhankylänniemenpuisesta vanhasta tuulimyllystä. Saunan kattona toimii tasoista muodostuva porrasmainen terassirakennelma, jonka korkeimmalta kohdalta avautuu upea järvimaisema itään, etelään ja länteen. Terassilla voi näinollen nauttia auringonpaisteesta vaikka aamusta iltaan. Porrasrakennelma toimii tarvittaessa myös esimerkiksi katsomona pienimuotoisille teatteriesityksille yms. Lisäksi porrasrakennelma rajaa yhdessä rakennuksen sisätilojen kanssa suojaisan vilvoittelupaikan ujoimmillekin saunojille. “Tuulimyllysauna” yhdistyy valoisaan ja avaraan kokous- ja oleskelutilaan, jossa voi myös viettää leppoisaa iltaa maisemista ja ilta-auringosta nauttien. Rakennus on mahdollista jakaa samanaikaisesti myös esimerkiksi kahdelle ryhmälle, sillä ylimmän terassin yhteydestä löytyy pukuhuoneella, wc- ja suihkutilalla varustettu pienempi näköalasauna, työnimeltään “Aalto-sauna”. Tämän saunan ikkunat ovat saaneet inspiraationsa Alvar Aallon suunnittelemasta, lähellä sijaitsevasta Villa Kokkosesta.

 

Kävimme tutustumassa alueeseen ja keskustelimme samalla vanhan saunan käyttäjien kanssa ja kuuntelimme heidän toiveitaan. Ajattelimme viedä tätä ajatusta eteenpäin esittelemällä sen kaikelle kansalle ja toivomme saavamme suunnitelmasta mahdollisimman paljon palautetta. Mitä mieltä sinä olet suunnitelmasta?

Ei kommentteja

Pahoittelut, tämä kommenttilomake on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: